sunnuntai 18. lokakuuta 2009

Vielä pentutokoilua

Eli emäntä jänisti/oli sitä mieltä, että Okin käytös ei kyllä ole ihan vielä sillä tasolla että aloittelevien tokoilijoiden ryhmään siirtyminen onnistuisi! :D
Käydään siis vielä pentutokossa tämä kausi loppuun.

Mitä tehtiin?

Ohitusharjoituksia.

Harjoitus nro1:
Tavallinen pujotteluharjoitus, koirakot rivissä.

Harjoitus nro2:
Mielivaltaista pujottelua kentällä.

Miten meni?

Harjoitus nro1:
Vaikka Oki olikin "hepulituulella" ja sää vähän angstituttikin siinä sivussa, harjoitus meni mielestäni huomattavasti paremmin kuin viimeksi. Kerran Oki olisi tahtonut mennä haisuttelemaan toista koiraa, eli sinänsä hyvin. Tuo olisi aluksi mieluummin kulkenut nenä maassa kuin katse minussa. Lopussa meni hienosti!

Harjoitus nro2:
Ajoittain ok, toisinaan ei. Tässä harjoituksessa pariin kertaan muut koirat olisivat kiinnostaneet enemmän kuin tyhmä mamma ja tämän herkkupalat.
Kokonaisuutena kuitenkin mielestäni hyvin Okin hepuliolotila huomioonottaen.

Kouluttajan neuvot:
Tiheämpi palkkaus ja palkka mieluummin vasemmassa kädessä.
Tähän asti olen palkannut oikealla, mutta pitää opetella tässä asiassa tuohon "vasenkätisyyteen".

Mitä tehtiin?

Seisontaharjoitus. Käveltiin koiran kanssa eteenpäin ja pysähdyttiin: kun koira seisoo -> käskysana + palkkaus.
Tässä koira ei voi tehdä väärin vaan odotetaan, että koira tarjoaa vahingossa haluttua toimintoa.

Miten meni?

Oki yleensä istuu pysähtyessä, joten pitää hieman odotella että tuo malttaa seisoa.
Okihan ei voinut tehdä muuta kuin oikein, joten emännässä on hieman korjattavaa.

Kouluttajan neuvot: odota rauhassa (olen usein liian hätäinen ja alan palkata koiraa, kun tämä on istuutumassa), älä kumarru ja kehu samaan aikaan (ensin "hyvä", sitten palkka).

Pitää tätä alkaa naksuttimella työstämään, koska naksuttimen kanssa en itse aavista palkkauksen kanssa näin helposti.
Pitää myös keksiä joku käskysana tälle, koska näyttelyseisonta on sen verran eri juttu, että samaa käskysanaa ei kannata käyttää (kysyin kouluttajalta). Eli nlyseisonnassa on nyt käytössä "seiso".

Mitä tehtiin?

Varmistettiin, että koira osaa nimensä.
Piti tehdä itsestään mahdollisimman epäkiinnostava ja antaa koiran puuhailla omiaan, sitten sanottiin koiran nimi ja kun koira katsoi -> palkka.

Miten meni?

Olisin kyllä erittäin pettynyt, jos Oki ei tässä vaiheessa osaisi nimeään :D
Eli ei ongelmaa tässä harjoituksessa.

0 kommenttia: